Laitilalaisen musiikin päivä
Sunnuntaina 9. elokuuta 2015 Jazzkukko-festivaali haluaa antaa tilaa myös paikallisille alueen artisteille ja taiteilijoille. Ohjelmaan kuuluu tänä vuonna kaksi konserttia; Kustaa Hiekan lukutuvan konsertti klo 16 ja Ravintola Kukonkulman loppujamit klo 20 alkaen.
Esiintyjät:
Sauli Soini
Sauli Soini on laitilalainen laulaja/lauluntekijä joka on ollut mukana Laitilan kevyen musiikin kuvioissa jo pitkään. Takana on musisointia eri kokoonpanoissa, rock-musiikista tanssimusiikkiin.
Viime vuosina laulaminen ja omien laulujen tekeminen on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi Saulin musiikintekemistä ja niimpä oman soolo-julkaisun tekeminen tuli ajankohtaiseksi.
Jazzkukko-festivaalin konsertti Kustaa Hiekan Lukutuvassa on osa keväällä 2015 ilmestyvän ”Elämäni valo”-levyn julkaisukiertuetta. Levyn musiikkia voisi luonnehtia lähinnä folk-iskelmäksi ja levyllä käytetyt soittimet ovat kauttaaltaan akustisia. Laulujen tekstit avaavat valoisia ikkunoita elämänmakuisiin ja monelle omakohtaisesti tuttuihin tunnekuviin. Ne tarinoivat katoamattomista aiheista: lauluja kaipuusta, ihastumisesta ja rakkauden ikiaikaisuudesta.
YouTube
https://www.youtube.com/watch?v=VwCCBovGySs
https://www.youtube.com/watch?v=aJNpRpTx6zI
Pasi Laihonen
Pasi Laihonen on yksi laitilalaisen rytmimusiikin historian pitkäaikaisimpia nimiä.
Pasi aloitti uransa legendaarisen Johnny Walker Bandin rumpalina jo 70-luvulla ja on sittemmin soittanut monissa kokoonpanoissa.
Tärkeimmän osan urastaan Pasi on kuitenkin tehnyt laulajana ja hän on toiminut vokalistina mm. Yellow Mellow ja Buck of Brimstone bändeissä.
Pasi on myös toiminut studioissa taustalaulutehtävissä ja tunnetaan myös säveltäjänä.
Pasi tunnetaan arvostettuna Blues ja Cover-rockmusiikin tulkitsijana, joista kuullaan pieni yllätysläpileikkaus Pasin tullessa Jazzkukko festivaalin loppujamien housebandin erikoisvieraaksi su 9.8.2015
Red Chair Jazz
Red Chair Jazz on kokonaistaideteos, joka yhdistää musiikkia, videotaidetta ja fyysistä performanssia. Teoksen valmistelu lähti liikkeelle, kun Marko Laihinen ja Henri Aitakari alkoivat alkuvuodesta säveltää musiikkiesitystä Jazzkukkoon. Laihinen ja Aitakari ovat musisoineet yhdessä pitkään, etenkin 90-luvulla he esiintyivät taajaan Kokeelliset Uuspelimannit –nimellä.
Pian Red Chair Jazz alkoi kuitenkin elää omaa elämäänsä, kun performanssitaiteilija Leena Ritva Koskinen innostui ideasta ja samalla Laihisen videotaiteen ja aforistiikan osaamista haluttiin hyödyntää yhtenä esityksen osana. Red Chair Jazz on siis kokonaisvaltainen taide-elämys, jota on mahdoton kuvailla sanallisesti. Se pitää nähdä ja kokea.
- Akustinen kitara, videoteos ja aforismit: Marko Laihinen
- Sähkökitara, mandoliini, koskettimet, puhallinsoittimet, lyömäsoittimet: Henri Aitakari
- Performanssitaide: Leena Ritva Koskinen