Ina Forsman
Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaissut ja maailmaa kiertänyt, Helsingistä Berliiniin muuttanut soul-artisti Ina Forsman tunnetaan etenkin hänen ilmaisuvoimaisesta ja sielukkaasta äänestään, sekä energisistä ja dynaamisista live-esiintymisistään. Forsmanilta on ilmestynyt tähän mennessä useampia singlejulkaisuja, sekä kaksi sooloalbumia Ina Forsman (2016) ja Been Meaning to Tell You (2019). Kolmas sooloalbumi julkaistaan kesällä 2022.
Ina Forsman vastaa itse kappaleidensa sanoituksesta ja sävellyksestä. Tulevalla levyllä hänen kädenjälkensä ulottuu kuitenkin aikaisempaa enemmän myös tuotantoon aina torvien sovituksesta stemmojen suunnitteluun. Forsmanin lisäksi levyä on ollut tuottamassa mm. Michael Bleu. Eri aikakausien soulista, R&B:stä ja jazzista ammentavaan orgaaniseen musiikkiin liittyvät englanninkieliset lyriikat, jotka kumpuavat suoraan artistin puhtaista emootioista.
- Laulu: Ina Forsman
- TBA: 7-miehinen taustaorkesteri