Tuula Amberla Trio
Amberlan ensimmäinen yhtye oli vuonna 1983 perustettu Liikkuvat lapset. Amberlan läpimurto oli kuitenkin soolona esitetty Jukka Alihangan säveltämä ja Alpo Jaakolan runon pohjalle sanoittama ”Lulu” (1984), joka on myös Amberlan laulajauran tunnetuin hitti.
Amberla näytteli vuonna 1986 Peter Lindholmin ohjaamassa elokuvassa Kill City, vuoden 1991 Lauri Törhösen televisioelokuvassa Requiem ja myös Törhösen vuoden 2012 elokuvassa Vares – Uhkapelimerkki.
Amberla asuu Vehmaalla ja on töissä Uudenkaupungin kirjastossa. Hän on aiemmin ollut töissä Laitilan kirjastossa. Amberla aloitti työt kirjastoissa parikymppisenä kirjallisuustieteen opiskelijana ja oli musiikkiuransa aikanakin töissä kirjastoissa.
- Laulu: Tuula Amberla
- Kitara: Ilpo Murtojärvi
- Basso: Vesa Saloranta